maanantai 9. syyskuuta 2013

Liikenneturvallisuusviikoilla imoviet

Tämän tvt-syksyn käynnistimme Muijalan alkuopetuksessa tekemällä 1-2-luokkalaisten kanssa liikenneaiheiset videot. Videossa valokuvasimme liikennettä, teimme niistä imovie-appsin avulla videon, lisäsimme tekstin ja äänet nauhoitimme laulustamme. Tänä syksynä olemme päättäneet käyttää viikon aikana yhden taito- ja taideainetunnin tvt:hen. Seuraavaksi odotamme kuumeisesti kuulumisia Unelmakoulusta.

Antoisaa tvt-syksyä kaikille alkuopettajille!
Saara Muijalasta

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Qr-suunnistusta kouluuntutustumispäivänä.

Tänä vuonna koulurakennukseen tutustuminen järjestettiin pienryhmissä qr-koodisuunnistuksen avulla eskarien kouluuntutustumispäivänä. Tulevat koulutulokkaat kiersivät pienryhmissä koulussa ja tutustuivat liikuntasaliin, ruokalaan, kansliaan, kummiluokkaan jne.

2.-luokkalaiset toimivat oppaina ja ipadien käyttäjinä ryhmissä. Ryhmät lukivat qr-koodin, johon oli piilotettu kunkin tilan käyttötarkoitus ja mukava kuvitus.

Koodien valmistamiseen on netissä lukuisia ilmaisija ja erittäin helppokäyttöisiä ohjelmia.

Rohkeasti kokeilemaan ja löytämään qr-koodeja.

Kevätterveisin, Saara



lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kaksi uutta hyvää appsia

Itk-päiviltä löytyi erinomainen appsi varhaiskasvatukseen ja ykköluokalle kirjainten harjoitteluun. Appsi kehitetty Turussa Molla-hankkeen tiimoilta. Appsissa harjoitellana kirjainten oikeaa muotoa ja kirjoitussuuntaa yksinkertaisella sekä drillaavalla tavalla. Tukee nyt käytössäolevia suuraakkosia ja tekstauskirjaimia.

MOLLAABC


Toinen löytö oli eduforum.fi-sivuston viimeisin perjantai-appsi vinkki. Appsissa voi yksinkertaisella tavalla tehdä omia pelejä. Suosittelen kokeilemaan!!

TINYTAP

Saara

PS: Kirjoitelkaahan muutkin rohkeasti. Blogi kaikille avoin!

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Luokan oma blogi

Pidämme Anneten kanssa blogia bloggerissa luokkamme kuulumisista. Pieni lapsiryhmä kerrallaan pääsee kertomaan viikko- tai tapahtumakuulumisia bloggeriin. Päivityksissä olemme käyttäneet paljon Strip designer- apsia. Teemme sarjakuvan esimerkiksi viikon tapahtumista. Toisinaan päivitykset ovat vain pieniä kirjoituksia luokan arjesta.
Blogi toimii suljettuna blogina, johon halukkailla luokkamme vanhemmilla on lukuoikeus.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Tiedonhaku alkuopetuksessa

Viime syksynä kävimme Tampereella esi- ja alkuopetuksen Epun Media-reppu nimisessä koulutuksessa. Siellä esiteltiin miten systemaattista tiedonhakua myös internettiä apuna käyttäen on lähdetty toteuttamaan jo eskarista alkaen. Ajatus on siitä lähtien mielessä muhinut ja nyt viimein pääsimme tammi-helmikuun aikana sitä toteuttamaan 1.-2.-luokkalaisten kanssa.

Tutkimme avararuutta ja tarkemmin aurinkokuntaa hyödyntäen tietokirjoja ja ipadeja. Kävimme yhdessä lyhyen johdattelun aiheeseen ja läpi tiedonhaun pelisäännöt ja oppilaat lähtivät töihin. Olin työstänyt heille valmiin kysymyspohjan johon he lähtivät etsimään vastauksia kirjoittamalla, kuvittamalla ja lopuksi lähteet mainiten. Erinomaisia hakukokemuksia niin kirjoista kuin netistäkin. Olin hämmästynyt miten taitavasti jo ekaluokkalaiset pystyivät löytämään tietoa esim, Wikipediasta. Mahtava kokemus, SUOSITTELEN!

Rohkeasti kohti tiedonhakua!

Saara

Esi- ja alkuopetuksen apsivinkit

Ohessa lista Muijalan ja Perttilän esi- ja alkuopetuksen hyviksi havaitsemista apseista! TÄYDENNETÄÄN YHDESSÄ LISTAA! Uusia helmiä, kun tuntuu löytyvän koko ajan. Ja muistakaa parhaat helmet vinkata myös perjantaiapseina.

ESI- JA ALKUOPETUS APPSI- vinkit
KU:
PaintSparkles: erityisesti esi- ja alkuopetukseen sopiva piirustus- ja väritysohjelma, joka opettaa myös värejä englanniksi. Vetoaa erityisesti tyttöihin äänten ja taikapölyn takia.

Drawing Carl: esikouluun ja alakouluun sopiva piirustusohjelma, joka vetoaa myös aikuisiin. Ohjelmassa myös puhuvia elementtejä, jotka äänittävät puhetta. Hyvänmielen ohjelma.

Carl Laser Draw: esi- ja alkuopetukseen sopiva ja erityisesti poikiin vetoava piirustusohjelma avaruusteemalla ja – äänillä höystettynä. Riisuttumalli Drawing Carlista

Forge og Neon: Esi- ja alakouluun sopiva ohjelma. Kolmiulotteisuutta ja muotoja harjoittava ohjelma.
Sumopaint: Esi- ja alakouluun sopiva monipuolinen piirustusohjelma. Open kannattaa tutustua ensin, jotta pääsee hyvälle.

Flowpaper: Upea väreihin ja liikeeseen perustuva ohjelma. Sopii eskarista yläkouluun. Sopii erittäin hyvin julisteiden ja korttien tekemiseen.

Coloring maker: Tekee esimerkiksi valokuvista värityskuvia. Hauska väritysohjelma, jossa mukana alkeellista kuvankäsittelyä. Ollaan tehty oppilaiden kanssa omakuvakollaasit tätä apuna käyttäen.
365 paintings: Taidekuvia opetukseen

EN:
ABC Animals: Aakkosten ja sanojen opettelua englanniksi

Transport: esi- ja alkuopetukseen sopiva liikenne-appsi, jossa opetellaan numeroita, muotoja, liikennevälineitä… englanniksi.

Best Kids Songs – Stories: Hauska ja värikäs, monipuolinen esi- ja alkuopetukseen sopiva appsi. Sisältää lauluja, pelejä, kerrottuja tarinoita… Opettaa englantia. Voi täydentää ostamalla lisäosia. HYVÄ!


TYÖKALUT:
BlackboardLite: liitutaulu /työkalu-appsi

Timer: Apsi, joka on käytössä päivittäin ajanottamista varten.

Magneetit: Esim. Magnetic ABC Hyviä esimerkiksi matikan laskujen havainnollistamiseen, tarinan kuvapankiksi tai ekaluokkalaisten kanssa voi vaikka tehdä saneluja näitä käyttäen. Lisämotivaatiota.

ESKARI
Jussi Jänö Esikoulu: Esikoulutehtäviä Jussi Jänön opastuksella.

Leikkihetki Seikkailija Dora: eskariin sopivia tehtäviä ja pelejä

Lola Panda pelit: Hedelmä sudoku, Lola palapeli, Lolan kuutio, Matikkajuna, Lola's ABC,
Löytöretki

MA
ShapesMatch: Esi- ja alkuopetus. Muotoja- ja hahmoja opettava peli.

Numerot: Esi- ja alkuopetukseen sopiva numeroiden opettelu peli. Erittäin hyvä! Puhuu suomea.

Matikka 3-6v: Esi- ja alkuopetukseen sopiva matikkapeli. Eri tasoja. Erittäin hyvä! Puhuu suomea.
Tukee hyvin Varga-matikkaa.

Koala math: Muijalan eskarin käytössä ollut.

Dots: Pisteestä pisteeseen.

Palapelejä: Esim. Animal Puzzles, Farm Puzzle

Muistipelejä: Esim. Pairs, Animal Free, Matching for babies

Etsi erot: Find me, Differences, Animal spot, Spot Differences

Matikka kunkku ja myös junior versio

Angry birds: Kehittää ongelmanratkaisutaitoa. Hyvä muistaa myös lautapeliversio!


AI
Aapinen: Esi- ja alkuopetukseen sopiva kirjainten opettelu peli. Erittäin hyvä! Puhuu suomea lapsen äänellä.

Sanataituri: Esi- ja alkuopetukseen. Mahtava appsi kirjoittamaan ja lukemaan opetteleville. Puhuu suomea. Valmiita kirjoitusharjoituksia puhuttuina. HELMI!

Sadut: Hc Andersen, muumit ym. Saa joko itse lukea tai valmiiksi luettuna.

YLT
SieniopasLite: Esi- ja alakouluun sopiva suomenkielinen pieni sieniopas metsään menijöille.

Toy Town: Liikenneopetukseen ja tiellä kulkemiseen sopiva appsi. Sisältää erilaisia liikennevälineitä ja muistipelin. Vetoaa ainakin poikiin.

Sää: esi- ja alakoulu sopiva ilmatieteenlaitoksen reaaliaikainen sää-appsi

First Calendar: Hyvä apsi esi- ja alkuopetukseen säätä, päivämäärää jne havainnollistamaan. Englanniksi, joten tukee alkuopetuksen enkkuopiskeluakin mukavasti!


Muuta:
Lolan taikakuutio: hahmottamista ja yhdistelyä esi- ja alkuopetukseen
Lola- palapeli: hahmottamista ja yhdistelyä esi- ja alkuopetukseen

Cheesar HD: yhdistämis- ja hahmottamispeli. Varoitus: koukuttaa myös aikuisen

Chess games: innokkaille Shakin opettelijoille. Voi pelaa konetta vastaan

Flow Free: Yhdistä samanväriset pallot niin, että täytät kaikki käytettävissä olevat ruudukot. Hahmottamispeli esi- ja alakouluun.

Montessori: Montessori tai Montessorium hakusanoilla löytyy paljon hyviä appseja eri oppiaineisiin kuten matikkaan ja ylttiin.


Viidettä ja täytettä:
Kitty Sprint: Kissanpennun estejuoksurata. Eskarilaisten suosiossa oleva yksinkertainen peli
Sundae: Jäätelöannoksen tekopeli. Koristele oma jäätelöannoksesi.

Kaksi uutta hyvää appsia

Itk-päiviltä löytyi erinomainen appsi varhaiskasvatukseen ja ykköluokalle kirjainten harjoitteluun. Appsi kehitetty Turussa Molla-hankkeen tiimoilta. Appsissa harjoitellana kirjainten oikeaa muotoa ja kirjoitussuuntaa yksinkertaisella sekä drillaavalla tavalla. Tukee nyt käytössäolevia suuraakkosia ja tekstauskirjaimia.

MOLLAABC


Toinen löytö oli eduforum.fi-sivuston viimeisin perjantai-appsi vinkki. Appsissa voi yksinkertaisella tavalla tehdä omia pelejä. Suosittelen kokeilemaan!!

TINYTAP


Kuva: My first calendar-apsi